Lääketiede  •  02.01.2020

Lomailun aika

Kauan odotettu loma saapui! Syksyi tuntui tavallaan todella pitkältä, sillä se oli niin erilainen kuin aikasempina vuosina. Ennen on joka elokuussa alkanut koulu ja nyt opiskelun rytmittäminen oli omalla vastuulla. Opiskelu minkä vaan alan pääsykokeeseen saattaa tuntua hyvin yksinäiseltä, sillä se on vain sinä ja sinun kirjasi, ja kaikki on itsestään kiinni. Koulussa näki päivittäin kavereita ja pääsi aina jakamaan päivän muiden ihmisen kanssa, kun taas päivä yksin kirjastossa pääsykokeeseen lukemassa on sen täydellinen vastakohta. Tämän vuoksi olen aina kirjastossa muutaman joukkuekaverini kanssa, jotka ovat myös kaikki hakemassa lääkikseen. Päivä on paljon mieluisempi, sillä tauoilla on seuraa ja kirjastoon lähteminenkään ei tunnu niin vaivalloiselta, kun tietää, että siellä odottaa kavereita. Suosittelen siis kirjasto kavereiden hankkimista, jos tarvitsee lukuseuraa niin kuin minä😁

Nyt olen nauttinut puolentoista viikon lomasta katsomatta kirjoja kertaakaan. Viikko valkeassa lapissa oli ihana ja sai täysin unohtaa opiskelut hetkeksi. Vielä onneksi muutama päivä lomaa ja sitten aika palata opiskelujen pariin levättynä ja kohti tärkeätä kevättä.

Hyvää uutta vuotta ja tsemppiä kevääseen!

Rebecca

20-vuotias espoolainen, hakemassa lääkikseen toista kertaa. Opiskelujen ohella harrastan ja valmennan jalkapalloa. Lukioni kävin Töölön Yhteiskoulussa, jonka aikana olin vuoden vaihdossa Espanjassa.