Lääketiede  •  15.11.2019

Labraviikko

Ryhmälläni oli tällä viikolla labraviikko. Eli siis mikrobilsan kurssin käytännön harkkaviikko, jossa tutustuimme erilaisiin mikrobiologisiin tutkimusmenetelmiin, näytteenottotapoihin, analyyseihin ja ylipäätään vaan ympäristön mikrobeihin. Käsittelimme viisi potilastapausta jotka oli jaettu pareittain suoritettaviksi ja perjantaina kokoonnuttiin vielä käsittelemään kaikki tapaukset yhteisesti.

Aloitimme maanantaina lukemalla potilaskertomuksen, josta saimme vihiä oireiden perusteella mitä voisimme mahdollisesti labrassa tutkia. Oman tapaukseni kohdalla epäilimme influenssaa, joten suoritimme influenssa A:n vieritestin ja myös tarkemman vasta-ainemäärityksen. Lisäksi suoritimme yhden bakteeriviljelyn johon liittyen tunnistimme bakteerin gramvärjäyksen ja muutaman muun kokeen avulla ja määritimme vielä antibioottiherkkyydenkin.

Kaikki tutkivat myös yhden yhteisen potilastapauksen näytteitä, joista löytyi massaspektrometrisesti immuunivajaus, tarkemmin CD4-positiivisten T-solujen puute.

Potilasnäytteiden lisäksi saimme tutkia myös omia näytteitämme. Selvitimme seeruminäytteistä vesirokko-, tuhkarokko-, sikotautirokotteen vasta-aineet nähdäksemme että meillä varmasti on riittävä suoja näitä tauteja vastaan. Otimme myös nielu- ja virtsaviljelyt ja tarkastelimme mitä bakteereja normaaliflooraamme kuuluu. Hygienian merkitystä korostamaan teimme myös käsistämme kolmivaiheisen viljelyn jossa ensin painoimme sormemme maljalle pesemättöminä, sitten saippualla pestyinä ja lopuksi vielä käsidesillä hierottuina. Ero oli melko selkeä.

Viikko oli kokonaisuudessaan aika havainnollistava ja lisäsi kyllä syvyyttä luontodioihin joissa kuvia gramvärjäyksistä vilisi ja helpotti ELISA- ja MALDI-TOF jne menetelmien kuvausten ymmärtämistä. Oli myös ihan kivaa vaihtelua luennoilla istumiseen päästä itse pipetoimaan ja mikroskopoimaan. Vaikka rehellisesti en ole koskaan erityisemmin pitänyt labratyöskentelystä. Mutta pidin tätä viikkoa positiivisen opettavaisena ja mukavana. Silti perjantai-iltapäivä ja edessä oleva kolmipäiväinen viikonloppu kuulostaa ihanalta juuri nyt <3

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂