Lääketiede  •  16.08.2019

Lääkisvaihto - kesäkuu Ranskassa

Eletään elokuun puoltaväliä mutta silti otsikossa jo vihjaan palaavani tässä tekstissä kesän keskelle, kesäkuuhun. Viime kesä oli elämäni kesistä täysin poikkeava ja varmasti yksi parhaista ja unohtumattomimmista. Kesätöiden (kerron siitä erikseen ensi kerralla) lisäksi vietin kuukauden harjoitteluvaihdossa Ranskassa.

Olen aiemminkin kertonut, että lääkiksestä on mahdollista lähteä kuukauden mittaiselle vaihdolle FiMSIC:n kautta. Kyseessä oli SCOPE-harjoitteluvaihto, joka on yleensä mahdollista suorittaa vasta kliinisen vaiheen opiskelijana. Olen kuitenkin jo aivan lääkiksen alusta asti tiennyt haluavani lähteä vaihtoon ja ollut mukana kansainvälisessä toiminnassa FiMSIC:n kautta joten päätin katsoa läpi vaihtokohteet syksyllä kun ne julkaistiin siltä varalta että jokin tutkimusvaihtokohde kiinnostaisi (monesti prekliinikot osallistuvat SCORE-tutkimusvaihdoille sillä tutkimusryhmään voi lähteä mukaan jo vaikka ensimmäisenä vuotena). Bongasin Ranskan kohdalla olevan maininta ”myös prekliinikoille” ja sydämeni pomppasi kurkkuuni. Olen lukenut ranskaa jo yläasteelta lähtien ja haaveillut mahdollisuudesta päästä käyttämään kieltä autenttisessa tilanteessa. Tämä yhdistettynä toiveeseeni lähteä vaihtoon sai mut tuntemaan kuin paikka olisi mulle luotu. Ryhdyin siis tuumasta toimeen, hain paikkaa ja tulin hyväksytyksi vaihtoon!

Kuukausi meni todella nopeasti, hyvin sujuvasti ilman mitään vastoinkäymisiä ja oli kaikenkaikkiaan todella hieno kokemus! Pääsin seuraamaan erilaisia kliinisiä tutkimuksia ja toimenpiteitä sekä ihan vain sairaalan arkea paikallisten opiskelijoiden ja erikoistuvien lääkäreiden johdolla. Olin sisätautien osastolla, mikä oli hauska esimaku ensi vuoden alusta alkavalle sisusten kurssille. Opin paljon lääketiedettä ihan perusasioista lähtien kuten auskultaatiota, statuksen ja anamneesin ottoa, potilastietojen kirjaamista ja erilaisia tutkimuksia ja niiden tulkintaa. Näin myös hieman erilaista potilaskirjoa kuin Suomessa, muun muassa yhden tuberkuloosipotilaan ja komplisoituneita diabetespotilaita.

Kohteena oli tosiaan Grenoble Ranskan Alpeilla. Kaupunki oli todella kaunis vuorten keskellä oleva Turun kokoinen kaupunki josta oli kätevä kulku niin lähikaupunkeihin kuten Lyoniin kuin Sveitsin ja Italian puolellekin. Ehdinkin sairaalan lisäksi näkemään ja reissaamaan paljon, kävin lähes jokaisena viikonloppuna jossain. Sain todellakin kehittää kielitaitoani kuten olin toivonutkin -englannin taito paikallisilla oli keskimäärin todella heikko. Kämppikseni olivat todella ihania ja kaikkia paikalliset olivat hirmu ystävällisiä ja ottivat mielellään mukaan menoihinsa. Pääsinkin mm vuorikiipeilemään, haikkaamaan vuorilla ja nauttimaan ranskalaisesta ruoka- ja juomakulttuurista. Lisäksi tutustuin argentinalaiseen vaihtariin jonka kanssa ystävystyimme ja teimmekin paljon asioita yhdessä.

Kuukaudesta jäi loputtoman paljon hyviä muistoja, oppeja ja ihania ihmisiä. Ihastukseni Ranskaan ei ainakaan yhtään laantunut, päinvastoin, ja toivonkin palaavani Grenobleen joku päivä ja haaveeni Ranskassa asumisesta sai vahvistusta. Suosittelen oman kokemukseni pohjalta vaihtoon lähtemistä todella, todella lämpimästi!

À plus tard,

Anna

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂