Lääketiede  •  18.08.2021

Lääkiksen valmennustestaajat: Wahida Jafari

Olen Wahida ja haen toista kertaa lääkikseen. Osallistun syksyllä alkavaan lähikurssiin Helsingissä ja olen siitä niin innoissani! Tavoitteenani on tämän urakan aikana käydä korottamassa yo-arvosanoja myös, mutta ensisijainen tavoite on kuitenkin päästä yleislääkikseen pääsykokeella. Koen että pääsykoeväylä olisi minulle parempi, sillä yo-kokeet eivät kaikki menneet odotetun mukaisesti. Aion silti käydä korottamassa arvosanojani, sillä en koe että siitä ainakaan häviäisi mitään, koska minulla on kuitenkin ihan hyvä pohja näistä aineista (M:n paperit).

Minua on aivan pienestä pikkutytöstä asti kiinnostanut ihminen ja kaikki muu ihmeellinen mitä meidän kehossa tapahtuu. Selailin mieluiten kirjoja, joissa näkyi ihmiskehon luut, lihakset ja rakenteet, vaikka niistä en hirveästi ymmärtänytkään mitään. Kiinnostus lääketiedettä kohtaan syveni jo pienenä lapsena, kun isäni sairastui syöpään ja olin usein katsomassa häntä sairaalassa, jossa seurasin sairaalan menoa mielenkiinnolla. Lääkärin työ kiinnostaa minua, sillä haluan että pystyn etenemään urallani ja että pääsen jatkuvasti oppimaan uutta niin lääketieteestä kuin myös kohtaamistani ihmisistä.

Valmistuin lukiosta keväällä 2020, mutta silloin en yo-kirjoitusten jälkeen enää lukenut pääsykokeisiin. Hain ensimmäisen kerran lääkikseen viime keväänä, mutta sisäänpääsy jäi melko kauaksi. Viime keväänä minulta puuttui riittävä laskurutiini ja usko itseeni. Tämän vuoden tavoitteenani on ennen kaikkea uskoa ja luottaa itseeni. Olen töissä ruokakaupassa, jossa työskentelen osa-aikaisesti lukemisen ohella.

Uskon, että haastavinta tässä hakuprosessissa on uskoa itseeni eikä antaa epäluottamukselle ja jännitykselle liikaa valtaa. Odotan kurssilta paljon haasteita, laskurutiinin muodostumista ja harkkapääsykokeita, joissa pääsen harjoittelemaan koejännityksen hallintaa. Olen aina ollut todella paha koejännittäjä ja stressaaja, jonka takia uskon että en ole aina pystynyt antamaan kaikkeani. Eniten olen innoissani lähitunneista, missä voin kysyä opettajilta mikäli jokin asia ei aukea. Lääkisaineista minulle helpoin on kemia tai biologia ja haastavin on ylivoimaisesti fysiikka.

Seuraa Instagramissa Wahidan matkaa lääkikseen!

Lääkikseen 2022.

Lääkiksen valmennustestaajat

Tässä blogisarjassa lääketieteen valmennustestaajat esittäytyvät ja kertovat omasta hakuprosessistaan. Blogikirjoitukset tarjoavat vertaistukea ja aitoja kokemuksia lääkiksen hakuprosessista.