AMK liiketalouden ja tietojenkäsittelyn ala  •  04.11.2021

Kuunteletko läsnä olevasti?

Keväällä valmistuin tradenomiksi ja nyt syksyllä aloitin avoimessa opiskelemaan YAMK Master opintoja liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen koulutusta. Normaalisti tradenomi koulutuksen päädyttyä tulee olla työelämässä 2 vuotta, jotta voi hakea YAMK tutkintoa suorittamaan. Minulla oli kuitenkin toinen ammattikorkeakoulu tutkinto ja monta vuotta työkokemusta, joten pääsin heti jatkamaan opintoja. Olen hakemassa tutkinto opiskelijaksi ensi keväänä, kun olen saanut vaadittavat 30 opinto pistettä kasaan.

Edelleen hehkutan todella paljon kurssien sisältöjä, jotka ovat TODELLA HYVIÄ + mitä opettajia Haaga-Heliassa on, WAU. Olen saanut valtavasti työkaluja itseni kehittämiseen. Olen suorittanut nyt kaksi kurssi Tietoinen johtaja ja Strateginen henkilöstöjohtaminen. Tietoisesta johtajuus kurssista tuli monta hyvää oivallusta ja yhden haluan jakaa teille.

Ota ystävä, perheen jäsen, työkaveri, joku muu. Kuuntele mitä hän kertoo sinulle ilman keskeytystä. Harjoitus voi olla aluksi noin 5 minuutin mittainen tai vähemmänkin riittää. Tai ei tämän tarvitse olla edes harjoitus, alat vain kuunnella toista henkilöä ilman keskeytystä. Kuuntele läsnäolevasti niin, että hänen lopetettuaan peilaa hänen sanoma ja toista hänen kertoma. Huomasit varmaan hänen kertoessaan, että ajatuksesi harhaili. Läsnä oleva kuunteleminen onkin haasteellisempaa kuin ajattelemmekaan. Sama koskee vaikka omia lapsia, emme välttämättä kuuntele läsnä olevasti. Silloin olet kuunnellut kun toistat hänen kertoman. Toivottavasti otat mukaan tästä läsnä olevan kuuntelemisen harjoituksen.

14.10.21 tiesin, että syysloma viikko tulossa. Yhtäkkiä sain päähän piston 23.00 yöllä laittaa viestiä pomolleni, onko mahdollista ottaa palkatonta lomaa syysloma viikko. Hän vastaa seuraavana aamuna, että sopii. 18.10 kone lähti kohti Dubaita, missä tuli vietettyä 36 asteen lämmössä syysloma viikko. Tämmöiset äkkilähdöt toimivat erinomaisesti itselläni ja täytyy sanoa, että lepo tuli tarpeen. Nyt on ihan uutta energiaa ja voimaa vaikka sää on harmaata. Toivon erinomaista syksyn jatkoa ja läsnä olevaa kuuntelemista juuri sinulle.

Helena

Helena P

Olen 46-vuotias iloinen ja positiivinen opiskelija. Kotona minulla on kaksi ihanaa 16 ja 15-vuotiasta nuorta miestä. Olen töissä HR ja talousassistenttina logistiikka- ja kuljetusalalla. Olen mukana gospel-kuorossa ja ohjaan lisäksi vauvauinteja. Olen kiinnostunut terveydestä, liikunnasta, valokuvaamisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Mottoni: Kohtele muita, niin kuin haluat, että sinua kohdellaan.