Oikeustiede  •  19.03.2018

Kuuntele itseäsi

Moikka kaikille! Olen Karoliina, toisen vuoden oikkari ja tuutori kevään kursseilla. Haluan tässä ensimmäisessä kirjoituksessani käsitellä hieman samaa asiaa, josta Helenakin jo kirjoitti, nimittäin omasta jaksamisesta huolehtimista pääsykoekevään aikana. Kuten Helena kirjoitti, nyt todellakin kannattaa vielä levätä ja kerätä voimia myöhempää kevättä varten! Haluaisin kuitenkin vielä muistuttaa kaikille teille, kuinka tärkeää on huolehtia omasta hyvinvoinnistaan varsinkin silloin, kun pääsykoekirjat ovat jo ilmestyneet!

Olet varmasti jo moneen kertaan kuullut, että oikikseen sisäänpääsy vaatii paljon töitä. Se on totta. On kuitenkin hyvä muistaa, että mikäli kevät on vain ja ainoastaan lukemista, voi voimat loppua ennen maaliviivaa. Lukeminen on toki priorisoitava kaiken muun edelle, mikäli haluaa tiedekunnan ovien avautuvan, mutta on myös hyvä oppia tunnistamaan, milloin on syytä laittaa kirjat hetkeksi kiinni. Jos omasta jaksamisestaan ei huolehdi, ei lukemisesta ole myöskään hyötyä. Jotta uuden oppiminen olisi tehokasta, on huolehdittava siitä, että mieli ja keho saavat myös tarpeeksi lepoa. Aivot on hyvä laittaa välillä hyvällä omatunnolla narikkaan.

Itse tein omana pääsykoekeväänäni aluksi sen virheen, että luin aivan liikaa. En huolehtinut riittävästi jaksamisestani, sillä tuijotin vain tuntimääriä ja vertailin itseäni toisiin. Lukeminen ilman lepoa ja taukoja ei kuitenkaan ole tehokasta. Huomasin kantapään kautta, että ihminen ei toimi kuin kone, vaikka aluksi niin luulin lukiessani 15 tuntisia päiviä. On turha lukea tuntimääräisesti paljon, jos vain osa tästä ajasta on oikeasti tehokasta. Onneksi ymmärsin alkaa kuunnella kehoani ennen kuin oli liian myöhäistä. On hyvä oppia tunnistamaan itsestään, milloin on aika laittaa kirjat hetkeksi kiinni ja tehdä jotain aivan muuta.

Älä siis unohda tervettä järkeä pääsykoekeväänäkään. Jotta jaksaa tärkeät viimeisetkin viikot sekä kirsikkana kakun päällä itse valintakokeen, on yksinkertaisesti vain huolehdittava siitä, että omat voimat riittävät sinne asti. Jokainen huolehtii omasta hyvinvoinnistaan tavallaan; jollekin se on kävelylenkki metsässä, toiselle salitreeni, kolmannelle musiikin kuuntelu. Se voi olla mitä vain, kunhan saat mielesi tuuletettua ja voimia kerättyä.

Kuuntele itseäsi ja huolehdi jaksamisestasi!

Tsemppiterkuin Karoliina

Karoliina