Näin päädyin opiskelemaan yleistä ja aikuiskasvatustiedettä

Jos olet joskus löytänyt itsesi väärästä koesalista, tiedät varmasti miltä se tuntuu. Kerran vuodessa oleva pääsykoe yliopistoon on juuri alkamassa, mutta itseään ei yhtään jännitä. Muut ympärillä olevat hakijat hikoilevat ja puristavat lyijykyniään rystyset punaisina. Valvojan antaessa merkin kokeen alkamisesta alkavat kynät sauhuta ja kaikki vaipuvat jonkinlaiseen paniikinomaiseen flow-tilaan, jossa he viettävät seuraavat annetut tunnit.

Ensimmäinen kokemukseni yliopiston pääsykokeesta oli jotakuinkin tämänlainen. Tiesin varmasti olevani väärässä paikassa kun huomasin, että suurimmaksi huolenaiheekseni sillä hetkellä osoittautui, että olin valinnut evääksi kokeeseen pahanmakuisia kurkkupastilleja. Kokeeseen lukeminen oli jäänyt vähille, enkä pystynyt vastaamaan koekysymyksiin. Kävellessäni yliopistorakennuksesta ulos, askeleeni tuntuivat kummallisen kevyiltä. Pääni oli kuitenkin täynnä hälinää ja erilaisia ajatuksia, koska nyt tuoreena abina pitäisi päättää a) mitä teen seuraavan vuoden ja b) mikä minusta tulee isona.

Oman kokemukseni mukaan lukio ei valmenna nuoria tarpeeksi tulevaan koetukseen. Lukion ensimmäinen ja toinen vuosi kuluvat opiskellessa sekä ystävien kanssa. Taustalla kaikuu jatkuvasti ääni, joka toistaa: olet vasta lukiossa, ei ole mitään kiirettä miettiä ura- tai opiskeluvalintoja. Abi-vuoden alkaessa ääni kuitenkin muuttaa muotoaan hätääntyneeksi, ravistelee opiskelijoita ja huutaa: etkö vieläkään tiedä mitä haluat tehdä?!  Johonkin opiskelupaikkaan piti hakea. Itse kuvittelin tietäväni tasan tarkkaan mitä haluan tehdä, mutta valtiotieteellisen tiedekunnan koe-fiaskon jälkeen, tiesin ainoastaan mitä en halua tehdä. Muiden hakijoiden motivaatio oli yllättänyt minut niin, että tunsin kadottaneeni ne pienetkin intohimon rippeet, jonka takia olin ylipäätään päättänyt hakea.

Oman motivaation etsiminen voi tuntua yllättävän vaikealta. Etenkin jos joutuu aloittamaan tyhjän päältä välivuodella. Välivuoteen liitetään usein negatiivisia oletuksia, ja sille jäämistä yritetään vältellä. Omasta mielestäni on kuitenkin parempi löytää itsensä välivuodelta kuin väärältä alalta. En voi väittää, että välivuodella oleminen olisi ollut hauskaa, mutta ainakin minulle se oli tarpeellinen kokemus. Kiinnostuin kasvatustieteistä alun perin juuri tuona aikana, näin kasvatustieteet jotenkin turvallisena vaihtoehtona. Kokeilin opettajakoulutuksen opintoja avoimessa yliopistossa ja sain sitä kautta mahdollisuuden sijaistaa alakoulussa. Opettamisessa oli hyviä ja huonoja puolia, mutta en kokenut sitä kuitenkaan itselleni sopivaksi ammatiksi. Avoimen yliopiston opinnot talven pimeinä iltoina tuntuivat raskailta ja väsyttäviltä. Panin myös merkille, että monista luennoitsijoista saattoi tuntua samalta.

Opintopolkua selaillessani löysin viimein yleisen ja aikuiskasvatustieteen tutkinnon. Pidin sitä ensin hyvänä varavaihtoehtona, mutta mitä enemmän luin ja etsin siitä tietoa, sitä enemmän se alkoi tuntua hyvältä alalta opiskella. Välivuoden jälkeisenä keväänä hain uudella intohimolla yliopistoon, osallistuin valmennuskurssille ja pääsin ensi yrittämällä sisään Helsingin yliopiston yleiseen ja aikuiskasvatustieteeseen.

Meillä kaikilla on omat kiinnostuksen kohteemme ja syymme hakea opiskelemaan. Itselleen sopivan opiskelupaikan etsimiseen kannattaa nähdä vaivaa ja omaa motivaatiota kannattaa lähteä etsimään, oli sitten lukiossa, välivuodella tai missä tahansa muualla. Muuten saattaa löytää itsensä puisilta yliopiston penkeiltä pahanmakuisten kurkkupastillien kanssa, edessään koskematon koepaperi.