Oikeustiede  •  06.01.2018

Kohta se on ohi

Kohta se on ohi, nimittäin loma.

Minä vietin lomani Levillä lasketellen, hiihtäen ja valitettavasti jälleen lautaillessa loukkaantuen. Tällä kertaa lähti vasen olkapää sijoiltaan. Tämä merkitsi sitä, että seuraavat päivät tästä kaatumisesta olkapään liikuttaminen oli todella kivuliasta, mikä esti kaiken liikunnan hetkeksi. Toivottavasti saan nopeasti taas kaksi kättä käyttöön.

 

Lomailun lisäksi luin myös kansainvälisen oikeuden uusintaan. Lukeminen lomailun ohessa ei vaivannut mieltä niin kauan, kun pääsi päivittäin myös ulos tuulettumaan urheilun merkeissä. Kolmantena päivänä kuitenkin kaaduin lautaillessa niin, ettei kunnollinen urheilu hetkeen onnistu. Luulisi, että tämä antaisi aikaa keskittyä lukemiseen ja koulunkäyntiin rauhassa. Toisin kuitenkin kävi. Kun päivät joutui viettämään sisällä, myös lukeminen hidastui ja muuttui raskaaksi. Fiilis istua sisällä lukemassa tuntui kurjalta. Kun lukemisen vastapainona oli urheilua ja ulkoilmaa, lukeminen tuntui kevyeltä, sivut etenivät nopeammin ja fiilis opiskeluun pysyi hyvänä.

Tällä pohjustuksella haluankin korostaa ulkoilman ja urheilun tärkeyttä opiskelulle. Urheillessa opiskelun ja stressin unohtaa hetkeksi. Olo helpottaa. Tämä pitää fiiliksen hyvänä, mikä taas helpottaa oppimista. Urheilu myös jakoi lukemisen mukavasti osiin. Luin aamulla osan päivän lukutavoitteesta, jonka jälkeen lähdin ulos urheilemaan. Tämän jälkeen luin loput sivut ja sain loppuillan opiskelusta vapaaksi. Opiskelu ja vapaa-aika olivat tasapainossa ja olo pysyi kevyenä.

Kun päivät joutui viettämään sisällä, opiskelu oli koko ajan mielessä. Tuntui siltä, että koko ajan pitäisi lukea ja käyttää aika hyödyllisesti. Tämä teki lukemisesta raskasta ja pakonomaista, mikä taas hidasti opiskeluissa etenemistä. Toiset jakavat päivät osiin huomaamattaan, toisille asia täytyy selittää. Toivon, että jokainen teistä, ensi kevättä ajatellen, kykenee jaksottamaan lukupäiviään osiin, jotta homma ei muuttuisi ahdistavaksi, vaan olo pysyisi rentona. Pääsykokeisiin lukiessani jaksotin päiviä osiin viettämällä puolenpäivän aikaan vähän pidemmän ruokatauon, jonka jälkeen vaihdoin kirjaa. Illalla valmennuskurssille kävellessäni saatoin kävellä pidempää reittiä, jotta olo rentoutuisi. Valmennuskurssin jälkeen saatoin juosta kotiin, jotta uni tulisi helpommin illalla.

Kokoavasti haluan todeta, että hyödyntäkää ulkoilmaa ja urheilkaa. Se oikeasti auttaa ja säilyttää fiiliksen hyvänä sekä olon kevyenä.

Mukavaa uutta vuotta!

-Taija-Maija

 

Taija-Maija