Lääketiede  •  23.11.2018

Kirurgian tentti ohi

Uskomatonta, miten nopeasti koko syksy on mennyt. Kirurgian tentti oli tänään, joten nyt on koko kirurgian kurssi ohi. Muistan, kuinka syksyllä koulun alkaessa en osannut yhtään hahmottaa, mitä koko kirran kurssi tulisi sisältämään ja nyt se jo loppui. Ei sillä, etteikö työtä olisi tänä aikana ehtinyt tekemään, mutta todella nopeasti on aika mennyt.

Pakko myöntää, että stressasin tenttiä melko paljonkin. Syy tähän oli tentin klassinen nollasääntö, joka tarkoittaa, että ainutkaan tehtävä ei saa mennä nollille, tai muuten tentti hylätään riippumatta siitä, vaikka muut tehtävät olisi osannut täydellisesti oikein. Tämän päivän tentissä sääntönä oli, että jokaisesta tehtävästä oli saatava vähintään 0,75/5 pistettä. Tämän lisäksi, ettei tentti liian helppo olisi ollut, olivat opettajat keksineet kysymyksiin vielä omia sääntöjään; plastiikan tehtävästä tuli saada 2,5/5 pistettä ja urologian tehtävästä 2/5 pistettä tai muuten koko tentti hylättiin. Ei sitä läpipääsyä siis liian helpoksi oltu tehty ? Onneksi itse kuitenkin mielestäni osasin vastata kaikkiin tehtäviin sen verran, että läpi nyt ainakin pitäisi päästä, ja kyllä mielestäni tentti ihan hyvin menikin. Toivon ainakin niin.

Nyt maanantaina menenkin jo amanuenssiksi Turun kaupungin sairaalalle ortopediselle kuntoutusosastolle. Kivaa, sillä paikka on minulle jo tuttu, koska ehdin viime kesänä suorittamani manun aikana olla kyseisellä osastolla viikon verran. Lisäksi on helpompaa mennä amanuenssiksi viime kesään verrattuna, sillä nyt esimerkiksi lähetteiden teko on jo tuttua, kun niitä on tullut päivystyksissä tehtyä jo jonkin verran. Ja toisaalta viimeksi minulla oli kokemusta ainoastaan sisätautien kurssista, ja nyt kirurgian ja ortopedian kurssin käyneenä uskon pystyväni hahmottamaan asioita jo paljon paremmin.

Vielä olisi kaksi tenttiä suoritettavana: anestesiologian ja ortopedian tentit. Seuraava viikko tulee olemaan melko raskas, kun pitää ensin olla kahdeksasta neljään amanuenssina ja sen jälkeen lukea vielä anestesiologiaa, sillä sen lukeminen on jäänyt aivan täysin kirurgian varjoon. Mutta enköhän selviä, neljän viikon päästä alkaa kuitenkin jo joululoma.

Sellaisia kuulumisia tänään, kivaa viikonloppua!

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.