Kevät puolessa välissä
Katselin tällä viikolla kalenteriani ja laskeskelin päiviä kesäloman alkuun. Kymmenen viikkoa on klinikkaa nyt takana, ja kahdeksan viikkoa edessä (yhdeksän, jos laskee viikon pääsiäisloman mukaan). Ja itse jotenkin luulin, ettei vielä oltaisi edes puolessa välissä lukukautta, mutta niin se aika näköjään vaan kuluu! Kahdeksan opiskeluviikkoa siis vielä, kunnes puolet lääkiksestä on käyty.
Pelottava vastuu
Minulla ei ole vielä mitään stressiä tai painetta vastuusta, jonka joutuu ottamaan ensimmäistä kertaa harteilleen neljännen vuoden jälkeen, sillä silloin saa Valviralta luvat toimia lääkärin sijaisena. Itselläni on edessä kesä amanuenssina, johon ei kuulu vastuu potilaan hoitamisesta. Koen, että minulla on vielä niin pitkä aika (lue: hieman yli vuosi) siihen, että joudun ottamaan vastuuta potilaan hoidosta, joten en osaa vielä stressata sitä. Jos aika menee yhtä nopeasti kuin se on tähänkin asti mennyt, niin olen varma, että huomaan pian olevan itse siinä pisteessä, että neljäs vuosi on käyty ja vastuunotto on edessä, apua!
Kaksoissiskoni opiskelee Kuopiossa neljättä vuotta, ja hän on minulle kertonut aivan suoraan, että se vastuu, jonka joutuu kesällä ottamaan alkaa pikkuhiljaa stressaamaan. En ihmettele tätä yhtään. Osaan kuvitella, että monella opiskelijalla alkaa neljännen vuoden keväänä tai jopa jo syksyllä heräämään ajatuksia siitä, onko oppinut tarpeeksi, osaako tarpeeksi, mitä vielä voisi tehdä lisää, onko valmis ottamaan vastuuta itselleen ja tekemään päätöksiä toiseen ihmiseen liittyen. Totta kai neljännen vuoden kandin täytyy saada ja myös pitää konsultoida vanhempia lääkäreitä, mutta kyllä omia päätöksiä täytyy jo siinä vaiheessa pystyä tekemään.
Lääkäriyden todellisuus mietityttää
Pohdimme siskoni kanssa näitä asioita viime viikolla, ja totesimme molemmat, että kun päätimme hakea lääkikseen, ei näitä asioita tullut mietittyä lainkaan. Silloin ajatuksena oli vain ylipäätään halu päästä lääkikseen sekä oppia lääketiedettä ja ihmisen biologiaa, mutta sitä, mitä itse lääkärintyö pitää sisällään, tuli mietittyä aika vähän. Ehkä osasyy oli, että siinä vaiheessa siitä ei oikein tiennytkään mitään. En todellakaan tarkoita, että katuisin valintaani opiskella lääkäriksi, mutta pointtina oli se, että lääkärintyö sisältää myös paljon ehkä ei niin kivoja asioita, joita ennen ei ole tullut ajateltua. Esimerkiksi juuri se suuri vastuu, jota joutuu kantamaan, epävarmuuden sieto, surullisten uutisten kertominen ja se, että ikinä ei ole valmis, vaan työ vaatii jatkuvaa opiskelua pitääkseen yllä tarvittavat tiedot ja taidot. Toisaalta ehkä nämä asiat myös kasvattavat motivaatiota opiskeluun.
Tällaisia ajatuksia tälle perjantaille. Itse olen parhaillaan matkalla Kuopioon siskoni luokse. On hyvä, kun on joku, jonka kanssa pohtia näitä asioita ja saada vertaistukea. Rentouttavaa viikonlopppua!
-Ella