Lääketiede  •  27.05.2022

Kesän suunnitelmia

Vaikka minusta ei vieläkään näin kolmantena kesälomapäivänä tunnukaan siltä, että olen lomalla, alkaa lomani tältä erää olla jo lopuillaan. Enää tämä viikonloppu jäljellä, kunnes ensimmäinen amanuenssuuri-jaksoni alkaa.

Jos joku ei vielä tiennyt mitä amanuenssi tarkoittaa, niin voit lukea lisää tästä. Tiivistettynä amanuenssi on vähän niin kuin harjoittelija terveydenhuollossa. Meillä on jokaisella ohjaajana laillistettu lääkäri, eli itsenäisesti emme vielä pääse oikein mitään tekemään. Pääsemme kuitenkin harjoittelemaan kaikenlaista sekä näkemällä että myös itse tekemällä. Amanuensseereja pitää tehdä koulutuksen aikana yhteensä 24 opintopisteen edestä (esim. 3 viikon jakso on 4 op ja 4 viikon jakso 6 op). Näihin opintopistesuorituksiin lasketaan kuitenkin myös mukaan neljännen ja viidennen vuoden jälkeiset lääkärin sijaisuudet, joten kaikkia lomia ei kolmannen vuoden jälkeen tarvitse käyttää ”manuillessa”.

Amanuensseja ei voi suorittaa yksityisellä sektorilla, vaan kaikki pitää tehdä julkisella puolella, kuten sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Jaksoja voi itse sopia lähettelemällä sähköposteja eri sairaaloiden yms. ylilääkäreille tai sitten koulun kautta. Meillä oli koulun kautta ”kunta etsii lääkäriä”-zoom tilaisuus syyskuussa, jossa menin juttelemaan Vantaan kaupungin lääkärien kanssa. Näin sain sovittua itselleni kuukauden harjoittelun terveyskeskukseen Vantaalle.

Koulun kautta haettavat paikat jaetaan arvotussa järjestyksessä, ja näissä voi päästä Tampereella joko Taysiin, Hämeenlinnaan, Sastamalaan, Valkeakoskelle tai Poriin sairaaloihin. Onneksi olin jo tässä kohtaa saanut sovittua yhden jakson, sillä arpaonni ei tällä kertaa todella suosinut minua, vaan sain viimeisen paikan… Lopulta jouduin vaihtamaan Vantaan harjoitteluni kesäkuulle heinäkuun sijaan (kiitos nopeasta vastauksesta Vantaan puolelta), ja en päässyt top3 toivomuslistani mukaiseen alaan kolmanteen jaksoon. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja nyt olen terveyskeskuksen lisäksi menossa 4 viikon jaksolle Taysin plastiikkakirurgialle. Onnekseni myös sain näiden kahden jakson välille 2,5 viikon loman, eli pääsen edes hieman nauttimaan kesästä ja rentoutumaan ennen syksyn opintoja. Ajattelin myös lomailla jouluna normaalisti, nyt kun saan kesän aikana hankittua jo puolet tarvittavista opintopisteistä.

Sain myös tällä viikolla tietää vähän, mitä pääsen tekemään ja näkemään terveyskeskuksissa, ja pakko sanoa, että olen aika innoissani (ja kauhuissani). Saan kuulemma ensimmäisellä viikolla, eli ensi viikolla, vähän itse sopia tulevista viikoista, aikatauluista ja asioista mitä haluaisin nähdä ja kokea. Pääsen myös tutustumaan kahteen toisiaan lähellä olevaan terveyskeskukseen, sillä Vantaalla moni erikoisala on jaettu pariin keskukseen yhden terveyskeskuksen sijaan. Sain myös tällaisen ”check-list”-tyyppisen listan, mihin on koottu asioita, mitä yleensä Vantaalla pääsee amanuenssina näkemään ja tekemään. Tässä oli kaikkea hoitajan ja lääkärin vastaanotosta kanylointiin, suturointiin, astmatesteihin ja omaan vastaanottoon asti. Eli varmasti todella mielenkiintoinen ja opettavainen kuukausi tulossa. Olen myös vakavissani miettinyt uraa terveyskeskuslääkärinä, joten nyt ainakin pääsen näkemään, mitä kaikkea se pitääkään sisällään.

Katsotaan, miten ensimmäinen kesä oikeasti oman alan töissä sujuu. Tästä varmasti lisää myöhemmissä postauksissa, joten stay tuned.

  • Katja
Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01