Psykologia  •  22.11.2017

Kaamosväsymystä ja tenttistressiä havaittavissa

Moikka!

En tiedä miten teillä on lukemiset lähteneet käyntiin vai säästättekö voimia vielä keväälle, mutta täällä ainakin yksi kaamosväsymyksen ja opiskelustressin uhri ilmoittautuu. Syksyn kurssit ovat mukavasti (huom. sarkasmi) kasaantuneet tähän vuoden viimeisille viikolle liian suuren kurssimäärän ja no toisaalta myös sen takia, että monet kurssit yksinkertaisesti ovat jatkuneet koko syksyn läpi ja nyt sitten vasta alkaisi olla tentin aika. Töitä olen kylläkin pyrkinyt tekemään läpi syksyn ja esimerkiksi sosiaalityön ja nuorisotyön kurssit alkavat olla valmiita, mutta sitten taas esimerkiksi sosiologia on täysin vaiheessa ja tentti muutaman päivän päästä tiistaina. Tässä kohtaa alkavat voimat pikkuhiljaa ehtyä ja joululoma houkuttaa.

Hassua, kuinka sitä vuosi sitten ajattelikin, että ”sitten kun mä pääsen psykalle, niin mä ainakin opiskelen niin ahkerasti etten ikinä oo, ja jaksan olla motivoitunut kaikkien kurssien kanssa, kerta psykalla sitä ollaan!”. No, eihän se elämä ikinä mene niin kuin sitä kuvittelee, ja kenelle tahansa liian suuri työmäärä luo stressiä ja kuluttaa voimat, jopa psykalaisilla.

Kukaan ei siis jaksa loputtomiin ja kaikkien pitää muistaa levätä.

Oikein paljon valoa ja tsemppiä tähän pimeyteen teille lukijoille! 🙂

Emmi

Emmi