Maantiede  •  15.12.2022

Hoitoalalta maantieteen opintoihin

Kävin avoimessa yliopistossa maantieteen kurssin vuonna 2021 ja totesin, että tämä voisi olla eniten lähinnä sitä, mikä minua kiehtoo elämässä. Hain 2022 keväällä heti opiskelemaan, kun se oli mahdollista. Siirryin hoitoalalta opiskelemaan maantiedettä.

Parhaat muistot valmennuskurssilta

Luentokerrat oli kaikkein antoisimpia! Parhainta oli, kun ei pelkästään kuunneltu luentoa, vaan luennolla oli myös esimerkiksi kahoot-pelejä. Ei tarvinnut tylsistyä, kun sai myös luennoilla piristystä.

Opettaja kertoi paljon asioista, mitä opiskelijalta halutaan yliopistossa, ja edelleen hänen vinkkinsä tulevat mieleen luennoilla. Valintakoe on muuttunut viime vuosina paljon ja siitäkin huolimatta opettajat osasivat todella taitavasti kertoa, mitä siihen saattaa tulla.

Valintakoepäivä

En muista paljoakaan päivästä, heti kokeeseen mennessä kunnon flow päälle ja tekstiä tykittämään!

Naurahdin kokeessa, kun huomasin, että yksi taulukko olikin tuttu kurssilta ja esseen aihettakin oli käyty laajasti läpi luennolla. Kokeen jälkeen oli kaikkensa antanut ja tyhjä olo.

Tavoite toteutui – opinnot alkavat

Olin aloittamassa viimeistä iltavuoroa työpaikallani. Kerroin sisäänpääsystä ensimmäisenä työkaverilleni, joka oli vieressäni ja soitin puolisolleni. Itkin hetken ja sen jälkeen jouduin kokoamaan itseni ja lähtemään viimeiseen vuoroon hoitajana. Olin todella onnellinen.

– Rosa