Lääketiede  •  18.10.2018

Havaintoja uudesta kurssista

Anatominen ruumiinavaus-kurssin tentti oli eilen ja tentissä istuskellessani tajusin harmikseni, että olin kokenut hieman eri asiat olennaisiksi kuin tentin tekijä ja olin lukenut aikalailla eri asioita, joita sitten tentissä kysyttiin. Noh, virheistä oppii ja niin edelleen. Toisaalta aina se kurssiarvosana ei kerro kaikkea omasta osaamisesta, vaikka se hetkellisesti tuntuukin absoluuttiselta osaamisen mittarilta.

Tuttuun tapaan aloitimme taas heti tentin jälkeen uuden kurssin, jotta ei liikaa kerkeä jäämään rypemään huonosti menneen tentin jälkitunnelmissa. Tällä kertaa kurssina on Havainnoista päättelyyn -kurssi. Aiempina vuosina tämä kurssi on ollut kahtena erillisenä kurssina biostatistiikan osalta omana ja epidemiologiasta niin ikään. Nyt kuitenkin tänä vuonna oli vähän poikettu kaavasta ja muodostettu niistä kahdesta yksi isompi kurssikokonaisuus, johon aiemmista vuosista poiketen kuuluu myös vähän tutkimuksen suunnittelusta kertovia luentoja. Tähän kurssiin kuuluu tuttuun tapaan harkkoja (jotka tosin kaikki tehdään koneella tällä kertaa). Tietääkseni niissä käsitellään aineistoja ja kootaan aineistoista ja tuloksista kaavioita ja tehdään niiden pohjalta johtopäätöksiä.

Loppupuolella kurssia meillä alkaa myös IKK eli ihmisen kasvua ja kehitystä käsittelevä verkkokurssi, joiden luennot videoidaan ja luennot voi katsoa siten omaan tahtiin, vaikka maratonina kaikki putkeen jos niin haluaa. Lisäksi minulla on tässä samalla vielä varhaiseen ravitsemukseen keskittyvä avoimen yliopiston verkkokurssi, joten kiirettä pitää. Toisaalta eipähän sitten ehdi surkuttelemaan pimeneviä aamuja ja varhaisemmin laskeutuvaa illan hämärää kun pitää itsensä kiireisenä.

Syysterkuin

Nina

Nina