Millaista on fuksin arki ja juhla kauppakorkeakoulussa?

Vielä kuukausi sitten olin täysin tietämätön sellaisesta kuplasta kuin yliopisto. Mielikuvani yliopistosta oli epämääräinen ajatus korkealentoisista luennoista ja fiksuista nuorista aikuisista. Ovatko tuumailuni osuneet oikeaan, vai millaista touhu kauppakorkeakoulussa sitten todellisuudessa on? Tervetuloa kurkistamaan minun kuplaani – tällaiset ovat mietintäni kuukauden vanhana Jyväskylän kauppiksen fuksina!

Kaikki uusiksi

Kun sain ilmoituksen viime keväänä siitä, että olen päässyt ensimmäiseen hakukohteeseeni Jyväskylän kauppakorkeakouluun, tiesin, että nyt elämä saa aivan uudenlaista potkua. Kyse ei ollut vain siitä, että sain opiskelupaikan ja tekemistä ainakin viideksi vuodeksi eteenpäin – melkein kaikella muullakin tavalla muutoksia oli luvassa. Ensinnäkin, muutin uuteen kaupunkiin ja pois perheen luota päästäkseni totuttelemaan uuteen asumismuotoon, soluasumiseen. Toisekseen sain palata reilun puolen vuoden tauon jälkeen takaisin koulunpenkille – tällä kertaa suuriin luentosaleihin. Uusia ihmisiä oppi tuntemaan sellaista vauhtia, että ihan päätä huimasi. Vietin pari ensimmäistä yliopistoviikkoa kuin sumussa huomaten, ettei minulla paljon muuta elämää ollutkaan – enkä sitä kaivannutkaan. Mikä on siis se kupla josta olen höpöttänyt?

Kupla nimeltä yliopisto

Olen ihmetellyt, miten en ennen tiennyt tällaisesta maailmasta, sillä rakastan tätä jo nyt! Yliopistolla luennoilla tapaa päivittäin kavereitaan, siellä käydään syömässä vaikkei luentoja olisikaan ja illankin voi jatkaa kuplasta poistumatta: korkeakoululiikunta tai muut harrastusmahdollisuudet ja tapahtumat tarjoavat toinen toistaan kiinnostavampaa tekemistä. Kun joskus kotiin ehtii, sielläkin sama jatkuu: opiskelijasolussani kämppikseni elävät samaa yliopistokuplaa kanssani. Käytännössä siis lähes kaikki, mitä päiväni aikana teen, liittyy jotenkin yliopistoon. Mutta nyt konkretiaa: mitä tämä yliopistotouhu siis on?

Vapaus ja vastuu

Useimmille yliopiston aloittaminen ja vanhemmista itsenäistyminen kulkevat käsi kädessä, aivan kuten minullakin. Juuri se tekeekin tästä niin kutkuttavaa! Vapaus ja vastuu kuulostavat molemmat niin kauniilta korvaani, kun vihdoin saa elää juuri omannäköistään elämää. Koska kauppiksessa läsnäolopakkoa on tuskin koskaan eikä palautettavia tehtäviä ainakaan alkuun ole kasaantunut, ei juuri mikään rajoita pienen fuksin vapautta. Laitan aamulla herätyskellon soimaan ihan vain siksi, että itse päätän ja haluan niin – kukaan ei tule kyselemään, kävinkö luennolla vai en. Ja koska olen vastuussa vain itselleni, luennolle aamu-usvassa polkeminen ei tunnu lainkaan vastenmieliseltä. Ja se vastuu – no, se on vapauden kääntöpuoli, jonka todellinen luonne selviää minulle pian: ensimmäiset tentit odottavat nimittäin lähiviikkoina jo tekijäänsä!

Yhteishenki vailla vertaa

Kun ensimmäisen yliopistopäivän jälkeen tulin kotiin, en voinut uskoa, että vielä aamulla lähdin kohti täysin tuntematonta. Olin koko päivän saanut kulkea käsi ojossa tervehtimään uusia ihmisiä, ja ryhmäytymisestä huolehdittiin niin, ettei kenenkään enää seuraavana aamuna tarvinnut tulla keskelle tuntemattomia. Kuluneen kuukauden aikana olen kuitenkin ymmärtänyt, että sellainen ilmapiiri täällä vain on – edelleen tapaan uusia ihmisiä ja kaikki aidosti ovat kiinnostuneita tutustumaan. Aiemmin mainitsemani yliopistokupla tiivistää porukkaa varmasti tieteenalasta riippumatta, ja kun lisäksi kauppikseen on hakeutunut pääsääntöisesti ulospäinsuuntautunutta porukkaa, on se paljon hehkutettu verkostoituminen entistäkin helpompaa. Ja se yhteishenki – sehän syntyy yhteisössä, jossa tapahtuu! Millaisia tapahtumia kauppiksessa sitten järjestetään?

Fuksit juhlimassa!

Ensimmäiset viikot hurahtivat kuin siivillä – suuren tapahtumakirjon ansiosta! Fuksien tuloon oli valmistauduttu huolella, ja joka päivälle oli jotain uutta tekemistä. Totuushan on, että porukkaan ei tutustu, jos pysyy neljän seinän sisällä – pientä heittäytymistä kaikkeen siis tarvittiin. Tapahtumia on riittänyt monenlaiseen makuun: niin urheilullista ja asiapitoista tekemistä kuin villimpää juhlimistakin on järjestetty. Olen todennut, että vaikka joskus tanssijalka ei olisi vipattanutkaan, silti etkoilemaan on aina kannattanut lähteä – siellä olen moniin hyviin uusiin ystäviini tutustunut rupattelemalla sohvannurkassa. Tapahtumista kirjoittelen pian ihan oman postauksensa, sillä kerrottavaahan niistä riittää!

Millaisia mielikuvia tai ajatuksia sinulla on yliopistoelämästä? Käy kommentoimassa!

Fuksiterveisin

Siiri