Ensimmäinen potilas
Kaksi viikkoa sitten tuli tutkittua mun ensimmäinen potilas. Periaatteessa ensimmäinen potilas, jonka kohtasin kandin roolissa, oli puolitoista kuukautta sitten, mutta häneltä otettiin vaan anameneesi, eli tehtiin haastattelu potilaan sairaushistoriasta, nykytilanteesta, lääkityksestä ja niin edelleen. Pari viikkoa sitten tutkin potilaan ekaa kertaa. Tästä se siis lähtee!
Potilaan tutkiminen oli samaan aikaan kivaa, mutta myös jännittävää. Osastolle mentiin yhdessä parin kanssa, mutta molemmat saivat yksin tutkia oman potilaansa. Minun tutkiessa oma potilaani, parini ja lääkäri katsoivat vieressä, ja lopuksi keskusteltiin yhdessä potilaan kanssa, miten tutkimus sujui.
Potilaalle tehtiin sekä sisätautinen, että neurologinen status (=tutkimus). Sisätautiseen tutkimukseen kuuluu muun muassa sydämen ja keuhkojen kuuntelu, pulssien tunnustelut, vatsan, imusolmukkeiden ja kilpirauhasen tunnustelu sekä jonkin verran vielä muita tutkimuksia. Neurologisessa tutkimuksessa testataan puolestaan potilaan refleksit, käsien hienomotoriikkaa sekä aivohermojen toimintaa. Näin ekaa kertaa potilasta tutkiessa oli siis aika paljon muistettavaa, mitä kaikkea pitäisi muistaa tehdä. Mulla oli lääkärintakintaskussa pieni muistilista, ja onneksi ohjaavan lääkärin mukaan oli ihan sallittua varmistaa siitä, että muisti tehdä kaikki tutkimukset.
Viikko sitten oli vähän erinäköistä kuin tällä hetkellä.
Omasta mielestä tutkimus meni ihan hyvin. Ensimmäiseksi kerraksi siis. Potilasta tutkiessa huomasi kyllä, kuinka paljon pitää vielä kehittyä. Refleksit sain mielestäni ihan hyvin esiin, mutta esimerkiksi pulssien tunnustelussa oli jonkin verran vaikeuksia. Onneksi edessä on vielä monta monta potilasta, joten eiköhän sitä ehdi tarpeeksi oppia ennen valmistumista. Kolme ja puoli vuotta siihen on aikaa!
Viime viikolla tuli myös mun tilaamani stetarit postissa, jes! Meidän kurssi teki yhteistilauksen Littmanin stetokoopeista, mutta valittavana oli ainoastaan musta väri. Itse en halunnut tylsää mustaa, joten päätin tilata stetoskoopit itse. Ja viime viikolla sain ne: ihanat punaiset stetarit.
-Ella