Lääketiede  •  20.09.2023

Ambulanssista lääkikseen

Hei kaikki! Ja kiva kun olette eksynyt blogiini. 😀

Matkani lääkikseen on alkanut ja tarkoituksenani on hakea sekä Suomeen että Latviaan keväällä 2024. Viime vuonna oli ensimmäinen yritykseni lääkiksen pääsykokeissa, jossa hain ainoastaan Suomeen. Sisäänpääsy jäi kiinni muutaman tehtävän osaamattomuudesta, joten tänä vuonna aion keskittyä laskemaan fysiikassa ja kemiassa runsaasti eri aiheista tehtäviä. Erityisesti tulee keskittyä vaikeisiin tehtäviin (lääkisnetissä tason 3 ja 4 tehtäviin) ja oppia huomaamaan ne kohdat, joissa tulee helposti virheitä.

Tähän mennessä olen Valmennuskeskuksen lääkiksen etäopetus syys- ja lokakuu päivä 2023-2024 -kurssia hyödyntänyt korottaakseni biologian ylioppilaskokeen arvosanaa. Koe meni todella hyvin ja olen erittäin tyytyväinen siihen, kuinka hyvin ja havainnollistavasti lääkisnetti opetti biologian lukion oppimäärän. Yhtäkään biologian kurssikirjaa lukiosta ei tarvinnut avata. Nyt odottelen arvosanaa, hyvän vastauksen piirteiden avulla laskiessani odotan arvosanaa E tai L.

Ensihoitoa opiskelen toista vuotta Helsingissä Metropoliassa. Olen nauttinut ensihoidon opinnoista, mutta lapsuudesta asti oleva haave lääkärin urasta sai minut ryhtymään lääkikseen lukemiseen. Lukion olen käynyt Helsingin Yliopiston Normaalikoulussa, jossa luin luonnontiedeaineet pitkänä ja kirjoitin äidinkielen, pitkän matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja pitkän englannin. Olen käynyt muutamaan otteeseen uusimassa arvosanoja, jotka ovat ikävästi jääneet kahden arvosanan rajalle. Viime vuonna luin kemian ja fysiikan ylioppilaskokeisiin täysin lääkiksen valmennuskurssin avulla lääkikseen lukemisen yhteydessä. Fysiikan ja kemian arvosanat nousivat kivasti. Korotan edelleen muutamia arvosanoja, sillä Latvian lääkiksessä sisäänpääsyssä katsotaan ylioppilasarvosanoja.

Tuleva vuosi tulee olemaan suhteellisen raskas. Viime vuonna ensihoidon opinnoissa loppusyksyyn/alkutalveen ajoittui 5 viikon harjoittelu, jonka jätin väliin lääkikseen lukemisen vuoksi. Saman aion tehdä tänäkin vuonna – olen ensihoidon opinnoissa edennyt aavistuksen opetussuunnitelmaa nopeammin, joten pääsykokeet saavat nyt täyden fokukseni. Tulen osallistumaan kaikille lääkiksen valmennuskurssin luennoille jotka eivät mene päällekkäin ensihoidon oppituntien kanssa. Jos ilmenee päällekkäisyyttä, katson lääkiksen valmennuskurssin luennot tallenteelta. Tämä on erittäin tärkeä aspekti tässä pääsykoelukemisessa, kun samaan aikaan käynnissä on ammattikorkeakoulututkinto.

Odotan kyllä innolla tulevaa vuotta! Olen aina tykännyt opiskelusta, joten en malta odottaa uusia älynväläyksiä ja laskurutiinin kehittämistä. Minulla on TikTokissa tili, johon päivittelen ensihoidon opintojen ja lääkikseen lukemisen yhdistämisestä, käy kurkkaamassa mikäli kiinnostaa. 🙂 Minulle voi myös matalalla kynnyksellä laittaa esimerkiksi juuri TikTokissa kysymyksiä.

<3 Vilma

Lääkikseen 2024?

Lääketieteen valintakokeessa vaaditaan erinomaista lukion fysiikan, kemian ja biologian osaamista. Valmennuskeskuksen lääketieteen valmennuskurssilla otat nämä haltuun huippuopettajien opetuksessa!

Vilma G

Heippa! Olen Vilma 22v, toisen vuoden ensihoitajaopiskelija Helsingistä. Ensihoidon lisäksi lääketiede on aina ollut intohimoni, joten aion keväällä 2024 pyrkiä lääketieteelliseen sekä Suomeen että ulkomaille. Tervetuloa seuraamaan matkaani ensihoidon opintojen ja lääkikseen luvun yhdistämisestä! Minulla on TikTok @vilmagalambosi johon päivittelen aktiivisesti matkastani 🙂