Uutiset  •  09.09.2025

Valintakokeet vaativat yhä valmistautumista

Media on nostanut kuluneen vuoden aikana näkyvästi esiin aiheen, että yliopistojen uudistuneisiin valintakokeisiin ei tarvitsisi valmistautua. Median käsityksen mukaan valtaosassa kokeita hyvä yleissivistys riittää osaamispohjaksi eikä pitkää ennakkovalmistautumista ja laajojen pääsykoemateriaalien opiskelua enää ole.

Me Eezy Valmennuskeskuksella haluamme oikaista tätä käsitystä.

Valintakokeet vaativat yhä valmistautumista.

Yli 80 % valintakokeista perustuu edelleen etukäteen opiskeltavaan kirjallisuuteen

Pääsykokeen ennakkovalmistautumista kirjallisuuden avulla edellytetään edelleen valtaosassa valintakokeita. Kansallisia valintakokeita on yhdeksän, ja vain kolmessa kokeessa ei ole etukäteen nimettyä ennakkoaineistoa tai pääsykoekirjallisuutta:

  • valintakoe E (kasvatustiede ja opettajankoulutusohjelmat)
  • valintakoe G (yhteiskunta-, sosiaali-, hallinto- ja viestintätieteen hakukohteet)
  • valintakoe H (teologian sekä kulttuurien ja taiteen tutkimuksen hakukohteet)

Näissä kokeissa kysymykset perustuvat koetilanteessa jaettuihin aineistoihin ja niihin liittyviin kysymyksiin.

 

Aineistot edellyttävät yliopistotasoista tutkimusartikkelien käsittelytaitoa

Keväällä 2025 valintakokeissa E ja G hakijoilta edellytettiin laajojen tieteellisten artikkelien hallintaa tiukassa aikapaineessa:

☑️ Valintakokeessa E oli kolme aineistoa: kaksi tutkimusta ja yksi kasvatusfilosofinen katsaus. Luettavaa oli 36 sivua, vastattavia kysymyskohtia yli 140 ja aikaa 3 tuntia.

☑️ Valintakokeessa G oli kaksi aineistoa: katsaus ja teoreettinen mallinnus. Luettavaa oli 48 sivua, tehtäviä 70 ja aikaa 2 tuntia.

Tällaiset kokeet edellyttävät pyrkijältä pitkälle kehittyneitä akateemisten tekstien käsittelyvalmiuksia ja tilastollisen tutkimuksen lukutaitoa, joita kokeen soveltavissa ja yksityiskohtaisissa kysymyksissä testataan. Lisäksi tulee hallita aikapaine ja vastaustekniikka.

On selvää, että lukio-opinnoissa ei ole käsitelty tämän tasoisia tekstejä ja vastaavia koetaitoja. Hakijalle on kiistatta hyötyä harjoitella ennakkoon alaan liittyvien akateemisten tekstien lukua ja tutustua koetehtävätyyppeihin.

Tutustu eri valintakokeisiin ja tehtävätyyppeihin ilmaisten valintakoeanalyysien avulla

 

Valintakoevaatimuksena lukion sisällöt – valintakoe yo-kokeesta poikkeava

Seuraavissa valintakokeissa edellytetään laajaa, syvällistä ja yksityiskohtaista tiedon hallintaa, joka perustuu tiettyjen lukion aineiden pakollisten ja valinnaisten opintojen sisältöihin:

  • Valintakoe A (tekniikan alan hakukohteet, matemaattiset tieteet jne.)
  • Valintakoe B (farmasia, lääketieteelliset alat jne.)
  • Valintakoe C (biologia, geotieteet, maantiede jne.)
  • Valintakoe D (liikuntabiologian ja valmennustieteen hakukohteet)
  • Valintakoe F (kauppa- ja taloustieteet jne.)
  • Valintakoe H (filosofian ja historian hakukohteet)
  • Valintakoe I (kielten hakukohteet)

Edellä mainituissa valintakokeissa voidaan hakukohteesta riippuen jakaa lisäksi aineistoa, edellyttää taulukoiden ja kuvioiden tulkintaa sekä loogista päättelyä ja ongelmanratkaisua.

Valintakoe poikkeaa yo-kokeesta tehtävätyypeiltään ja määrältään: valintakoe ja sen tehtävät ovat huomattavasti laajempia tiedon käsittelyn syvyyden, soveltavuuden ja yksityiskohtaisen muistamisen osalta sekä kokeen teknisen toteutuksen ja ajankäytön osalta. Laskemista vaativissa tehtävissä ei saa käyttää MAOLin taulukkokirjaa ja laskin poikkeaa Abitti-kokeesta.

 

Laajat ja vaativat ennakkomateriaalit koettelevat hakijoita

Oikeustieteen valintakokeen G eriytyvää osiota varten hakijoiden tuli omaksua kolmessa päivässä 200-sivuinen aineisto oikeusvaltiosta Suomessa ja EU:ssa. Aineisto ei ollut käytettävissä kokeessa, joten sen hallinta tuli osoittaa ulkomuistista väittämä- ja monivalintatehtävissä.

Kyseessä oli poikkeuksellisen laaja materiaali käytettävään aikaan nähden. Aiempina vuosina oikeustieteen aineisto on ollut 300-sivuinen ja aikaa sen omaksumiseen on ollut kuukausi.

Valintakokeessa D hakijoille julkaistiin kaksi englanninkielistä tutkimusartikkelia vain kaksi päivää ennen koetta. Aineistot olivat käytettävissä myös valintakokeessa, mutta tehtävien aikapaine sekä matemaattinen vaativuus edellyttivät perusteellista etukäteisharjoittelua.

 

Valmennuskurssit 50 vuoden kokemuksella!

Valmennuskurssi tarjoaa tukea muun muassa sisällölliseen osaamiseen, koetaktiikkaan ja aikataulutukseen. Eezy Valmennuskeskukselta löytyy valmennusta jopa 35 eri alan pääsykokeeseen.

Hyödynnä etukoodi SUMMER 14.9.2025 mennessä ja saat 20 % alennusta kaikista valmennuskursseista.

Mia Göcer

Mia Göcer on kasvatustieteen maisteri ja toimii Valmennuskeskuksen valmennusjohtajana. Mia on valmistunut Helsingin yliopistosta erikoistumisalueenaan oppimisen tutkimus. Hän on myös kokenut valmentaja, jolla on laaja pedagoginen osaaminen opettajan, aikuispedagogiikan ja ohjausalan opinnoista sekä coachingin osalta.