Työelämästä opiskelijaksi: Danielan AMK-opinnot alkavat

Miltä tuntuu palata koulunpenkille aikuisena? Työelämästä opiskelijaksi siirtyminen on suuri muutos, joka herättää monia kysymyksiä. Daniela avaa blogissaan kokemuksiaan AMK-opintojen alusta, arjen tasapainosta työn ja opiskelun välillä sekä tavoitteistaan tulevaisuuden suhteen.

Lue myös Danielan aiempi blogikirjoitus matkasta kohti insinööriopintoja.

Työelämästä takaisin koulunpenkille

Tänä keväänä, kun valmistauduin tekniikan alan pääsykokeisiin, mielessäni oli vain yksi kysymys: pääsenkö sisään?

Kun kesäkuussa varmistui, että opiskelupaikka odottaa, kysymys vaihtui uuteen: millaista opiskelu tulee oikeasti olemaan – ja miten saan työn, opinnot ja vapaa-ajan sovitettua yhteen niin, että arjesta muodostuu kestävä. Sama kysymys on noussut useasti esiin myös lähipiirissä ja työpaikalla, ja vastaukseni on ollut yksinkertainen: tekemällä.

Opintojen alkaessa odotan eniten sitä, että pääsen syventymään tekniikan maailmaan ja oppimaan asioita, joista voisi olla hyötyä myös nykyisessä työssäni terveyden- ja hyvinvointiteknologian asiantuntijana.

Odotan myös opiskelijayhteisön kohtaamista, sillä opintojen aloittaminen aikuisiällä on huomattavasti erilaisempaa kuin parikymppisenä. Onhan minulla kuitenkin jo kokemusta työelämästä ja toisenlainen näkökulma siitä, miksi olen aloittanut opinnot.

Kyse ei ole vain kurssisuorituksista vaan siitä, että opinnoilla on selvä linkki tulevaisuuden tavoitteisiin. Toki on mielenkiintoista myös nähdä, millaisia yhteistyötilanteita ja keskusteluja opinnot tulevat tarjoamaan, ja miten nämä tukevat oppimista sekä ammatillista kehitystä.

Valmennuskurssin opeista apua arjen palapeliin

Mitä tulee arkeen, tiedän, että se tulee olemaan uudenlainen palapeli. Työpäivät, luennot ja tehtävät vaativat suunnittelua, jotta aikaa jää myös palautumiselle ja omalle hyvinvoinnille. ADHD tuo tähän oman lisähaasteensa, sillä keskittymisen ylläpitäminen ja tehtävien aloittaminen eivät aina ole itsestään selvää.

Olen kuitenkin oppinut, ettei kyse ole osaamisesta vaan opiskelutaktiikasta. Aion kokeilla erilaisia keinoja rytmittää arkea, hyödyntää taukoja ja edetä armollisesti – päivä kerrallaan. Esimerkiksi lyhyet 30-45 minuutin työskentelyjaksot, selkeät tehtävälistat ja aikataulutetut palautumishetket auttavat pitämään mielen selkeänä.

Eezy Valmennuskeskuksen valmennuskurssin aikana opitut opiskelutavat ja ajanhallinnan keinot tuntuvat nyt erityisen arvokkailta, kun edessä on nelivuotinen opintojen yhdistäminen työelämään.

Pääsykokeisiin valmistautuminen opetti minulle jo paljon arjen rytmityksestä ja itsensä johtamisesta, ja näillä taidoilla tulee olemaan iso rooli opintojen edetessä. Neljä vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, mutta ajatus siitä, että minulla voisi olla mahdollisuus päästä soveltamaan kurssien sisältöjä nykyisessä työssäni jo opintojen aikana, lisää opiskelumotivaatiota. Tämä tuo arkeen konkreettista hyötyä ja vahvistaa tunnetta siitä, että neljän vuoden panostus rakentaa sekä osaamista että työelämän käytäntöjä.

Uuden alun hetki

Huomenna alkaa konetekniikan tutkinto-ohjelman orientaatioviikko Tampereen ammattikorkeakoulussa ja suuntaan kouluun odottavin ja vähän jännittynein tuntein. Odotan, että pääsen kohtaamaan uudet opiskelijakaverit ja kuulemaan, miten opetus toteutuu käytännössä.

Ehkä juuri tämä hetki – ennen kuin yhtään luentoa on vielä pidetty – on paras muistutus siitä, miten suuri mahdollisuus uudet opinnot ovat.

Samalla toivon löytäväni oman rytmini ja kokevani onnistumisen hetkiä heti alusta lähtien. Tämä pieni hetki ennen opintojen alkua tuntuu merkitykselliseltä – siinä kiteytyy sekä innostus että uuden oppimisen odotus, ja muistuttaa, miksi neljän vuoden matka on sen arvoinen.

Nämä opinnot tulevat haastamaan minua – ei vain tiedollisesti, vaan myös siinä, miten opin suhtautumaan epävarmuuteen ja keskeneräisyyteen. Työelämässä on usein helppoa tarttua vain tuttuihin tehtäviin, mutta opiskelu pakottaa astumaan epämukavuusalueelle.

Toivon, että seuraavan neljän vuoden aikana opin ottamaan vastaan palautetta rakentavammin, uskallan kysyä enemmän ja löydän uusia tapoja käyttää vahvuuksiani.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että opin luottamaan prosessiin: kaikkea ei tarvitse hallita heti, koska kukaan ei ole seppä syntyessään.