Mitkä olivat Janikan toimivat opiskelutekniikat lääkiksen pääsykokeeseen?
Pääsykoelukeminen vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja etenkin jaksavia istumalihaksia. Lääkiksen pääsykokeeseen vaaditaan osaamista useammasta eri oppiaineesta, joiden kaikkien lukeminen vaatii hieman erilaisia opiskelutekniikoita ja lähestymistapoja.
Janika onnistui saavuttamaan unelmansa ja opiskelee nyt lääkiksessä. Lue, miten Eezy Valmennuskeskuksen kurssi auttoi häntä pääsykoevalmistautumisessa – ja mitkä opiskelutavat lopulta veivät hänet sisään.
1️⃣ Aikataulutus
Pohja tehokkaalle opiskelulle alkaa hyvästä aikataulutuksesta. Elämään mahtuu paljon kaikenlaista myös pääsykoelukemisen ohelle, joten toimivan ja tarpeeksi joustavan aikataulun tekeminen on välttämätön tehokkaan opiskelun onnistumiseksi.
Liian tiukka aikataulu ei anna armoa muutoksille, joten esimerkiksi aikataulun tekeminen viikko kerrallaan on toimiva ratkaisu. Mietit, mitkä ovat pakollisia menoja ja niiden ympärille varaat sopivasti aikaa opiskelulle.
Viikossa täytyy olla aikaa myös palautua, jotta oppiminen ei kärsi väsymyksen takia.
2️⃣ Ajankäyttö
Ihminen pystyy keskittymään tehokkaasti vain noin tunnin kerrallaan. Tärkeää on siis varata aikaa opiskelulle sekä myös tauoille!
Itse olen useasti joutunut tilanteeseen, että olen jatkanut lukemista tuntitolkulla ilman taukoja ja lopputuloksena on vain väsynyt opiskelija, eikä opittuja asioita kovinkaan montaa.
Hyväksi tekniikaksi olen kokenut kellottaa lukuaikani. Hyvä rytmi on laittaa ajastin päälle 45-50 min, jonka jälkeen pitää noin 10 min pituisen tauon. Näin aivoille jää aikaa prosessoida luettuja tietoja ja opiskeluun varatulle ajalle saa tehokkaita lukutunteja.
3️⃣ Opiskelutekniikat
Jokainen lääkisaine vaatii hieman erilaista lähestymistapaa. Itselleni fysiikka oli vuodesta toiseen haastavin aine, joten siihen laitoin aina eniten panoksia.
Laskurutiinia kerrytin viikosta toiseen laskemalla tehtäviä.
Lääkisnetti tarjoaa tähän loistavan mahdollisuuden. Lisäksi opettajien tarjoama apu valmennuskurssin luennoilla helpotti etenkin teorian oppimista sekä laskujen ratkaisemista. Itselle jää kuitenkin vastuu laskurutiinin kehittämisestä ja se vaatii runsasta tehtävien tekoa, joita onneksi löytyy rutkasti Lääkisnetistä! Sama pätee myös kemian opiskeluun.
Biologian oppimiseen Lääkisnetistä löytyy todella kattavat materiaalit teorian oppimiselle ja sen kautta tehtävätkin sujuvat helposti. Biologiaa on hyvä myös ymmärtää kaikkien pienten knoppitietojen ulkoa opettelemisen ohella.
Itse pääsykokeessa on valtava aikapaine, joka vaatii myös harjoittelua osaltaan.
Hyvä tekniikka siihen on kellottaa tehtävien tekemistä, kuten laittaa ajastimeen esimerkiksi 20 min aikaa ja määrittää tietyn määrän tehtäviä tehtäväksi. Tätä harjoittelin fysiikan, kemian sekä biologian tehtävien kanssa.
4️⃣ Avaimet onnistumiseen
Nyt jälkikäteen hakuvuosiin palatessa, olen huomannut tärkeimmiksi asioiksi haun kanssa aikataulutuksen sekä aktiivisten lukutuntien kerryttämisen.
Tehokkaat lukutunnit motivoituneena ja virkeänä saa aikaan tuloksia.
Valmennuskurssin luennot tarjoavat pohjaa lukemisen aikataulutukselle ja auttavat rytmittämään eri aineiden lukemista. Tehtävien tekeminen ja kertaaminen pitkäjänteisesti auttaa saavuttamaan onnistumisia!
Niin kuin monesti sanotaan – lääkishaku ei ole sprintti, vaan maratoni.
Erittäin kattava tehtävä-, teoria-, opetusvideo- ja harjoituspääsykoepaketti itseopiskeluun!