Sukupolvia yhdistäviä kokemuksia Valmennuskeskuksesta
Yildirimin viisihenkisen perheen äiti ja tytär ovat istahtaneet kahvipöytään, jonka äärellä käydään keskustelua koulutuksen merkityksestä ja muistellaan pääsykoekevättä. Päivi Penttilä-Yildirim on tehnyt pitkän uran yleislääkärinä terveyskeskuksessa sekä yksityisellä puolella työterveydessä. Päivin tytär, Lara, työskentelee luokanopettajana helsinkiläisessä peruskoulussa. He molemmat ovat käyneet Valmennuskeskuksen valmennuskurssin, Päivi vuonna 1979 ja Lara 2016.
Koulutuksen arvostus on kulkenut suvussa
Päivi: Omat vanhempani eivät olleet akateemisia, mutta olivat käyneet Yhteiskunnallisen korkeakoulun ja pitivät koulutusta tärkeänä. Vanhempani lukivat paljon ja heidän toimintansa sekä kodinilmapiiri antoi mallin, että tietyistä asioista on järkevää olla kiinnostunut. Koulutus oli perheessäni itsestäänselvyys. Ei siitä erikseen puhuttu, kun vanhemmat näkivät, että koulu menee hyvin ja tyttö menee eteenpäin.
Laralle kaksi yliopistossa jo opiskelevaa isosiskoa näytti suuntaa ja loi standardin jatko-opintoihin. Lara lähtikin ensin siskojensa vanavedessä pyrkimään valtiotieteelliseen, mutta se ei ollut hänen paikkansa. Välivuoden aikana iltapäiväkerhon ohjaajana kypsyi ajatus opettajuudesta.
Lara: Koen, että kotonani on pikemminkin kannustettu siihen, että olennaista on löytää oma ala ja juttu, josta pitää.
Päiville ajatus lääketieteen opinnoista syntyi kiinnostuksesta luonnontieteellisiin aineisiin ja matematiikkaan. Lähipiirissä ei ollut entuudestaan lääkäreitä.
Päivi: Tuolloin oli aika automaattista ajatella, että opiskellaan lääkäriksi, jos oli hyvä matematiikassa ja luonnontieteissä. Siitä ajatus ehkä alunperin iskostui minunkin takaraivooni. Ja kai alavalinnassa oli taustalla myös oma auttamisideologia. Minua kiinnosti työ terveyskeskuslääkärinä tai kehitysyhteistyö ulkomailla.
Nelipäiväinen lääketieteen pääsykoe vaati kovaa työtä
Päivin pyrkimiskeväänä opiskelupaikkaa Helsingin lääketieteen opinnoista tavoitteli 703 hakijaa, joista 84 valittiin. Fysiikka ja kemia perustuivat lukiokursseihin, mutta psykologiaan ja biologiaan oli omat kirjansa. Kokeen maksimi oli 108 pistettä ja sisäänpääsyraja 86,3 pistettä.
Päivi: Lääketieteen pääsykoe oli tuolloin nelipäiväinen. Jokaiselle aineelle, fysiikalle, kemialle, biologialle ja psykologialle, oli oma koepäivänsä.
”Fysiikka tuotti tänäkin vuonna eniten vaikeuksia. Varsinkin laskut ovat monelle pyrkijälle olleet kuin tervanjuontia ja vaaditun minimipisterajan saavuttaminen on jäänyt haaveeksi. Kemia oli keskivaikea, biologia vaikeahko (uudet kirjat: Uusi biologia I ja II). Psykologian asia oli etukäteen arvioiden helpointa, mutta koetehtävät oli laadittu siten, että oikean vastauksen erottaminen oli vaikeaa, osittain jopa tulkinnanvaraista”. Näin kuvailtiin lääketieteen valintakoetta 1979 Valmennuskeskuksen julkaisemassa Lukio-Tieto -lehdessä.
Valmennuskurssilta vahva osaamispohja ja tehtävärutiini
Päivi: Kyllä se oli hyvin tavallista, lähes itsestäänselvyys lääkikseen pyrkijöiden keskuudessa, että valmennuskurssille mennään, jos haluaa oikeasti päästä sisään. Minä tähtäsin Helsingin lääkikseen ja muutin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Tammelasta äidin tuttavan alivuokralaiseksi osallistuakseni täällä valmennuskurssille.
”Meitä osallistujia oli iso luentosalillinen täynnä ja kurssia käytiin joka päivä.”
Lara osallistui kasvatustieteen VAKAVA-kokeeseen valmentavalle verkkokurssille, joka koostui aikataulutetusta etäopetuksesta, tehtäväharjoittelusta ja harjoituspääsykokeista. Opiskelupaikka aukesi Helsingin yliopiston luokanopettajaopinnoista ensimmäisellä yrittämällä.
Lara: Kurssi antoi hyvät raamit ja opiskelurutiinit kuukauden mittaiselle valmistautumiselle. Tieteellisten artikkelien lukeminenhan oli tuolloin minulle vielä ihan vierasta. Kurssi opetti lukemaan tieteellistä tekstiä, opin miten artikkeli rakentuu, miten löydän olennaisia asioita, mihin kannattaa keskittyä sekä millaisia tehtävätyyppejä kokeessa voi olla vastassa.
Päivi: Lääketieteen kurssilla oli todella paljon harjoituksia ja opetus oli kertakaikkiaan rautalangasta väännettyä. Opettajat olivat niin hyvät, että fysiikka ja kemia alkoivat elämään omaa elämäänsä. Enää ei tarvinnut opetella muistamaan kaavaa vaan opetuksen avulla tajusi esimerkiksi, kun pallo vierii, niin mitkä voimat siihen vaikuttaa ja kuinka asia lasketaan.
Fysiikan ja kemian koeosuudet sujuivatkin helposti, mutta ylioppilaskirjoitusten vuoksi Päivi ei ehtinyt valmistautua tarpeeksi biologian ja psykologian osuuksiin eikä osallistua niiden valmennuskursseille. Tämän vuoksi kokeen kokonaispisteet eivät riittäneet sisäänpääsyyn. Päivi pääsi kuitenkin opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon. Lääketieteen opinnot jäivät polttelemaan ja seuraavalla yrittämällä ovet aukenivat.
Päivi: Osaamispohja valmennuskurssilta fysiikasta ja kemiasta sekä vuoden biologian yliopisto-opinnoista oli niin vahva, että näistä aineista riitti kertaus ja toisella kerralla pystyin keskittymään enemmän psykologiaan. Opiskelin yhden kuukauden todella intensiivisesti. Pisterajat nousivat tosi korkealle ja onnistuminen tarkoitti melkein täydellistä suoritusta.
Äiti tyttärestä opettajana, tytär äidistä lääkärinä
Opettajan työ on Päivin mielestä Laralle nappihomma.
Päivi: Lara on erittäin nopea havaitsemaan asioita ja hyvä pukemaan asiansa sanoiksi, peräänantamattoman oikeudenmukainen ja tilannetajuinen. Tämä yhdistettynä asioiden ja tunnetilojen havaitsemisen taitoon johtaa varmasti siihen, että oppilaan kehitys sekä tarpeet tulee luokkahuoneessa rekisteröityä.
Lara taas näkee äitinsä tunnollisena ja reippaana lääkärinä, joka teki pitkiä päiviä ja myöhäisiä vastaanottoja.
Lara: Äidissä nousi hetkittäin pintaan sellainen ehkä tutkijamaisuus ja tarkkuus. Osaan vaan kuvitella, että potilaalle on kohtaamistilanteissa näkynyt äidin tahto tehdä työnsä hyvin.
